Etiikka hoitotyössä
Kliinisen hoitotyön opiskelussa olen oppinut todella paljon potilaan kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Potilaan tutkimisessa on tärkeää huomioida, että ihminen on kokonaisuus ja somaattisen voinnin selvittäminen on jopa salapoliisityöhön verrattavaa toimintaa ja kokonaisuuksien hallitsemista. Kliinisellä asiantuntijalla voi olla tärkeä rooli löytää potilaalle itselleen tärkeitä asioita hänen somaattisessa ja henkisessä hyvinvoinnissa. Olemme tehneet opintojen aikana narratiivi-caseja, joista on ollut merkittävästi hyötyä, siinä pääsee syventymään yhden potilaan kanssa hänen kokonaisvaltaiseen tilanteeseen ja sitä kautta pystytään myös antamaan potilaalle parempaa hoitoa tai juuri sitä hoitoa mitä hän sillä hetkellä kokee tarvitsevansa. Olen huomannut, että on hyvä tarkastella eettisiä kysymyksiä liittyen omaan toimintaan potilastilanteissa ja hoitosuhteissa. Muun muassa oikeuspsykiatrian synty ja siihen liittyvät eettiset kysymykset ovat nousseet esiin yhteiskunnan tarpeesta erottaa tietoisesti ja tarkoituksella tehdyt rikokset muista. Oikeuspsykiatria on syntynyt tarpeesta medikalisoida nämä. Keskeinen ydintehtävä on tarve toimia luottamuksen ansaitsevana asiantuntijana myös hoitotyössä. Tämän vuoksi hoitajalle on erittäin tärkeää tiedostaa oma roolinsa luottamussuhdetta rakentaessa. Vaikka joskus voi olla rankkaa tehdä psykiatrista työtä, niin itse koen, että minulla on velvollisuus auttaa ja hoitaa potilaita parhaan tietämykseni mukaan. Kliinisen asiantuntijan rooli on osaltaan luoda turvallinen ja luottamusta herättävä yhteys potilaaseen.
Joskus olen miettinyt, että pidetäänko psykiatrisessa hoidossa osa potilaista vain ”säilössä”, koska heidän hoitaminen on haasteellista tai hoidossa syntyy tilanne, ettei hoito tunnu etenevän? Kuinka paljon me hoitajat turrumme työssämme potilaan tilanteen toivottomuuteen ja sitä emme edes lähde kokeilemaan toisenlaisia hoitomuotoja tai lääkitystä, vaikka jossain muissa tilanteissa tai muiden potilaiden kohdalla muutoksia on uskallettu tehdä? Kliininen asiantuntija voi toimia tässäkin asiassa suunnannäyttäjänä ja uusien hoitomuotojen kehittäjänä. Joskus hurjaltakin kuulostava idea voi toimia yhden potilaan kohdalla ja näytön kautta voidaan löytää myös muilla potilailla toimivia ratkaisua hoitotyön haasteisiin. Tämän vuoksi on tärkeää, että löydämme innostuksen työhön ja sitä kautta rohkeuden tehdä uudenlaisia avauksia hoitolinjojen suhteen.
Kommunikaatio on myös muodostunut merkittäväksi tekijäksi hoitomisessa. Olen huomannut, että miten tärkeää potilaan kommunikaatiokyky on hoitotyössä. Kommunikaatiota ja vuorovaikutusta usein pidetään itsestään selvyytenä, mutta sen puuttuessa haasteellisuus lisääntyy merkittävästi. Entäs kun kohtaamme hajanaisen potilaan, jolla on suuria vaikeuksia saada itseään ilmaistuksi? Luovutammeko vai lähdemmekö etsimään uusia tapoja, kuinka potilas saisi itseään ilmaistuksi. Tässä asiassa uskon, että luovilla terapioilla on paljon annettavaa. Meillä jokaisella ihmisellä, oli psyykkisesti sairas tai ei, on tarve tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Mutta silti jokaisella ja erityisesti juuri heillä, jotka eivät omaa ääntään saa kuuluville, tulee olla mahdollisuus mahdollisimman hyvään hoitoon huolimatta siitä, kuinka kovaa he huutavat tai vaikenevat.
Suvi Venäläinen 