Florence Nightingale (1820- 1910) oli hoitotyön edelläkävijä ja sen kehittäjä. Hänellä oli uskallusta toimia aikansa normeja vastaan ja sitä kautta hän on yksi merkittävimpiä vaikuttajia hoitotyön historiassa. Hänellä oli kokonaisvaltainen näkemys ihmisen sekä fyysisestä että psyykkisestä terveydestä. Hän oli monessa asiassa aikaansa edellä. Edelleen hän toimii monille sairaanhoitajille innoittajana ja esikuvana, niin myös minulle. Minua innostaa hänen tarinassaan hänen rohkeutensa luoda uutta ja nostaa alan arvostusta ja hoidon tasoa. Nämä samat asiat on minulle tärkeitä. Minulle on noussut keskiöön kolme asiaa, joita haluan lähteä kehittämään omassa työssäni.
Ensimmäinen ja tärkein on asiakaslähtöisyyden aito toteutuminen hoitotyössä. Tämä on usein hieno korulause suunnitelmissa, mutta sen toteutuminen on haastavaa, koska se vaatii paneutumista ihmisen elämäntilanteeseen, toisin sanoen se vaatii aikaa. Nykyisin hoityössä on keskitytty puhumaan resursseista ja niiden puuttumisesta. Kuitenkin tärkeintä olis tutustua ihmiseen itseensä, hänen tarpeisiin ja toiveisiin. Katse tulisi kääntää asiakkaaseen ja hänen kokonaisvaltaiseen hoitoon. Tämä on jo oivallettu 200 vuotta sitten, mutta misksi se on niin vaikeaa sisältää hoitotyön normiksi. Hoitotyössä tämä vaatisi työhön käytetyn ajan uudelleen suunnittelua, onko asioita, jotka voisivat hoitua esimerkiksi digitalisaation kautta. Esimerkiksi hyvinvointirannekkeista saadaan tietoa suoraan tietokoneelle välitettynä ja tämä mahdollistaa, että se aika, mikä hoitajalta meni ennen mittaamiseen, voidaan käyttää asiakkaan kanssa keskusteluun ja hänen toiveiden kuuntelemiseen. Aikaa voidaan säästää, jos siihen ollaan valmiita uudenlaisien ratkaisujen avulla.
Toinen asia on terveyongelmien ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen. Nämä kaksi asiaa ovat merkittävä tekijä kansanterveydellisesti, koska niin pitkään, kun terveysongelmat pääsevät kehittymään liian pitkälle, eikä niihin pystytä riittävän varhaisessa vaiheessa puuttumaan, erikoissairaanhoidon kulut kasvavat kasvamistaan. Otetaan esimerkiksi psyykkiset sairaudet, jotka ovat pitkälle ihmistä leimaavia, vaikka jo pitkään on tiedetty niiden liittyvän aivojen kehityshäiriöihin ja takkuilevaan tieodonkulkuun aivojen eri osien välillä, ei ihmisen heikkouteen tai huonouteen. Kuitenkin psyykkisen tuen hakemiseen kynnys on usein korkea ja usein ongelmat ehtivät pahentua siihen pisteeseen, että tarvitaan järeämpiä hoitokeinoja ja -muotoja. Lisäksi sosiaalinen eriarvoituminen tuo oman lisänsä avun tarpeeseen.
Kuitenkin kotiin annettavia matalan kynnyksen ennalta ehkäiseviä palveluita on hankala mieltää tarpeellisiksi, vaikka näyttöä varhaisen puuttumisen toiminnasta on jo runsaasti saatavilla. Edellä mainittu on sovellettavissa täysin myös somaattisiin sairauksiin. Kohonneeseen verenpaineeseen ja – sokeriin voidaan vaikuttaa riittävän varhain aloitetuilla elämäntapamuutoksilla tai riskitekijöiden kartoittaminen ylipäätään on hyödyllistä jo ennen sairastumista ja sitä kautta ammattilaiset pystyvät antamaan ohjausta ja tukea. Varhaisen puuttumisen ja ennaltaehkäisyn toiminnassa on erittäin merkittävää, että ihmistä tarkastellaan kokonaisuutena niin fyysinen kuin psyykkinen terveys huomioonottaen.
Kolmas asia, joka on erittäin merkittävä asia minulle itselleni, on digitalisaation tuomien hyötyjen mukaanotto hoitotyöhön. Tämä on kuitenkin sellainen aihe, joka vaatii paneutumista aiheeseen ja ihan oman artikkelinsa. Mutta yllä oleva avaa hyvin ajatuksiani siitä, miten hoitotyön pitäisi olla 2010- luvulla ja eteenpäin. Kotiin annettavat palvelut mahdollistavat paljon ja sitä kautta antaa hoitajalle mahdollisuuden toimia asiakkaan omana hoitajana. Se on taas asia, josta voimme oppia menneisyydestä. Minulle on jäänyt mieleen lapsuuden televisiosarjassa esiintyvä pienen englantilaisen kylän sairaanhoitaja, joka tunsi jokaisen kyläläisen ja hänen tilanteensa pystyen näin ollen hoitamaan potilaansa kokonaisvaltaisesti. Tätä mielikuvaa haluasin vaalia myös omassa työssäni, jossa toivon pystyväni toimimaan asiakkailleni omasairaanhoitajana mahdollisimman kyvykkäästi.