Kotihoito Ilo Oy

” Haluamme tarjota mielenrauhaa niin asiakkaille kuin heidän läheisilleen. Luottamusta siihen, että asiat hoidetaan aina parhaalla mahdollisella tavalla ja palveluja kehitetään asiakaslähtöisesti”

Olen pitkään jo unelmoinut oman yrityksen perustamisesta ja siitä, että saan tehdä työni niin kuin olen sen aina halunnut tehdä. Omassa yrityksessä on vapaus luoda ja kehittää, mutta myös säilyttää ne parhaat elementit hoitotyöstä. Saan myös tehdä rakastamaani koulutustyötä, jonka kautta voin kertoa hoitotyön visiostani myös muille hoitotyön ammattilaisille. Haluan auttaa ihmisiä kehittymään hoitajina vieläkin paremmiksi, mutta kuitenkin keskiössä on aina asiakas ja hänen tarpeensa.

Kotihoito Ilossa asiakkaat hoidetaan yhtä hyvin kuin haluaisimme omaisiamme tai läheisiämme hoidettavan. Tavoitteenamme on luoda asiakkaalle laadukkaita ja helposti saavutettavia palveluja, jotka tuovat pitkällä tähtäimellä säästöä ja helpottavat elämää huomattavasti, kun palvelut tuodaan suoraan kotiin. Ihmisillä on hyvinkin erilaisia tarpeita, mutta uskon että jokainen ihminen haluaa tulla hoidetuksi parhaalla mahdollisella tavalla.

Kotiin tuotavat palvelut, kuten lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotto, helpottavat elämää ja säästävät aikaa. Enää ei tarvitse käyttää aikaa matkustamiseen ja jonottamiseen. Joissain tilanteissa kotoa lähteminen voi tuntua ylivoimaiselta ja silloin vastaanotto voidaan järjestää joko kotona tai virtuaalisesti. Asiakas voi silloinkin luottaa siihen, että terveysongelmat hoidetaan samanlaisella ammattitaidoilla kuin perinteiselläkin vastaanotolla.

Yrityksen ydinosaamista on kokonaisvaltainen hoitotyö, jossa huomioidaan niin fyysiset, psyykkiset kuin sosiaalisetkin tarpeet. Terveysongelmia kohdatessa on tärkeää, että palvelut toimivat varhaisen puuttumisen ja ennaltaehkäisyn periaatteella. Haluamme tuntea asiakkaan elämäntilanteen, jotta voimme tarjota parasta mahdollista hoitoa. Kohtaamme jokaisen asiakkaamme yksilönä ja räätälöimme palvelun juuri hänelle sopivaksi. Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että olemme aidosti kiinnostuneista juuri heistä ja heidän hoitamisestaan.

Advertisement